Hyppää pääsisältöön
Artikkeli

Toiminimen verovähennykset - Mitä kaikkea voitkaan vähentää?

1. Toimistotarvikkeet, työkalut ja pienhankinnat

Yrittäjän työhuoneesta löytyy usein iso kasa paperipinoja, kirjekuoria, kansioita, kyniä sekä muita arkipäiväisiä toimistotarvikkeita. Jos tarvikkeet on hankittu yrityksen käyttöön, niistä aiheutuvat kulut ovat verotuksessa aina vähennyskelpoisia. 

Toimistotarvikkeiden lisäksi yrittäjän ostoslistalle kertyy paljon muunkinlaisia liiketoiminnassa tarvittavia työkaluja, välineitä ja tavaroita.

Lain mukaan kerralla kuluksi voidaan vähentää hankintahetkellään sellainen käyttöomaisuus, jonka
  • todennäköinen käyttöikä on enintään kolme vuotta (ns. lyhytikäinen käyttöomaisuus), tai
  • hankintameno on korkeintaan 1 200 euroa (alv 0 %), jolloin kyseessä on pienhankinta.

Jos ostat elinkeinotoimintasi käyttöön ns. lyhytikäistä käyttöomaisuutta, niissä ei ole euromääräistä rajaa, mutta enintään kolmen vuoden käyttöikä pitää pystyä osoittamaan. Esimerkiksi ravintoloissa tällaisina hankintoina voidaan pitää astiastojen hankintoja. Myös tietokoneita ja puhelimia voidaan pitää lyhytikäisinä hankintoina, jos pienhankintaa koskeva säännös ei euromäärärajoituksen takia sovellu.

Yrityskäyttöön ostetut tulostimet ja kannettavat tietokoneet ovat hyviä esimerkkejä monen yksinyrittäjän tekemistä pienhankinnoista. Ota kuitenkin huomioon, että verovuoden aikana pienhankintoina saa vähentää enintään 3 600 euroa.

2. Tietokoneohjelmistot ja verkkopalvelut

Moni yrittäjä luottaa ilmaisiin ohjelmistoihin, mutta paljon on myös heitä, jotka laajentavat käyttöoikeutta hankkimalla maksullisia lisenssejä. Liiketoimintaan käytettävien ohjelmistojen lisenssiostot ovat vähennyskelpoisia kuluja, kuten myös esimerkiksi yrityksen kotisivujen palvelin- ja domainmaksut.

Myös liiketoimintaan liittyvät puhelin- ja nettimaksut voi vähentää, vaikkakin työ- ja yksityiskäytön jaottelu ei aina ole täysin ongelmatonta. Yksityiskäytön osuutta ei voi vähentää yrityksen kuluna. Asiasta kannattaakin keskustella oman kirjanpitäjän kanssa.

Naiset katsovat tietokoneelta toiminimen veroilmoitusta.

3. Markkinointimenot

Markkinointi voi tarkoittaa toiminimiyrittäjälle niin lehti-ilmoitusta kuin mainostoimiston kautta hankittua digi- tai hakusanamainontaa (esim. Google). Sosiaalisen median alustoilta (Meta, LinkedIn, Tiktok ym.) ostettujen näkyvyyspalveluiden kulut ovat myös mainoskuluiksi laskettavia. Oli kampanjointi suunnattu nykyisille tai uusille asiakkaille, mainontakulut ovat pääsääntöisesti vähennyskelpoisia. 

Myös tavanomaisista mainoslahjoista tai mainostilaisuuksista koituvat menot lasketaan vähennyskelpoisten menojen joukkoon.

4. Edustusmenot

Yrityksen edustusmenoista voi verotuksessa vähentää 50 %. Huomaa, että alv-vähennyskelpoisuutta edustuskuluilla ei kuitenkaan ole.

Edustusmenoiksi lasketaan sellaiset asiakkaisiin tai liiketuttaviin kohdistuvat menot, jotka aiheutuvat vieraanvaraisuudesta tai muunlaisesta huomaavaisuudesta.

Käytännössä tämä tarkoittaa yleensä esimerkiksi edustuslahjoja, ravintolamenoja, tarjoiluja tai tilavuokria. Edustuskulu suuntautuu aina yrityksen ulkopuolelle. Edustuskulun ja markkinointikulun ero on joskus hankala erottaa, ja käsitteeseen kannattaa tutustua lisää linkin takaa.

5. Toiminimen toimitilakulut

Läheskään kaikilla yksinyrittäjillä ei ole käytössään erillisiä toimitiloja, vaan työskentely tapahtuu omassa asunnossa. Tällöin yrittäjä on oikeutettu vähennyksiin joko työtilan todellisten kulujen tai Verohallinnon vahvistaman kaavamaisen euromääräisen työhuonevähennyksen mukaisesti.

Työhuonevähennys tehdään yrittäjän henkilökohtaisella veroilmoituksella. Todellisten kulujen perusteella tehtävä vähennys ilmoitetaan yrityksen veroilmoituksella. Jotta vähennys voidaan tehdä todellisten kulujen perusteella, kulut pitää pystyä luotettavasti esittämään. 

Verotuksessa ratkaisu työhuonevähennyksen ja todellisten kulujen vähentämisen välillä tehdään kokonaistilanteen arviointina. Ratkaisuun vaikuttaa mm. liikevaihdon suuruus eli toiminnan laajuus, toimiala, asunnossa asuvien henkilöiden lukumäärä ja asunnon sekä työhuoneen pinta-ala.

Jos verotuksessa vähennetään oman asunnon käytön todelliset kustannukset (mm. vuokra, sähkö, vesi jne.), vähennyksen voi laskea esimerkiksi työtilan tai -huoneen pinta-alaan suhteutettuna. Jos työhuone siis vie esimerkiksi 20 neliötä yhteensä 100 neliön asunnosta, vähentää voi 20 % asunnon kuluista.

Verohallinnon ohjeesta Työtilan vuokra – työtilan kulut liikkeen- tai ammatinharjoittajan verotuksessa löytyy tarkempaa tietoa vähennyksestä.

6. Toiminimen autokulujen vähentäminen

Elinkeinotoimintaan liittyvät autoilukulut ovat vähennyskelpoisia elinkeinotoiminnan tuloista. Vähennykset tehdään joko kirjanpidossa tai lisävähennyksenä veroilmoituksella (kilometrikorvaukset) sen mukaan, millaisiin ajoihin autoa on käytetty.

Toiminimiyrittäjän näkökulmasta autokulujen vähentämisessä olennaisin kysymys on se, kuinka suuri osuus ajoista on elinkeinotoimintaan liittyviä. Ajoista on syytä tehdä huolellinen selvitys ajopäiväkirjaan.

Mikäli alle puolet vuoden aikana ajetuista kilometreistä on työajoja, kuuluu auto verotuksessa yksityistalouteen. Tällöin yksinkertaisin tapa on vähentää veroilmoituksella yritystoiminnan ajoista verovapaan kilometrikorvauksen suuruinen määrä lisävähennyksenä. Jos kirjanpidossa on auton kuluja, lisävähennystä pienennetään vastaavalla määrällä. 

Yksityisajojen kuluja ei voi vähentää.

Jos yli puolet vuoden aikana kertyneistä kilometreistä on työajoja, kulkuneuvo katsotaan yrityksen elinkeinotoiminnan käyttöomaisuudeksi. Tällöin vähennetään autosta koituvista kuluista (mm. polttoaineet, poistot, vakuutukset ja huollot) suhteellinen osuus toiminimen veroilmoituksella.

Yksityis- ja työajojen määrään liittyviä laskelmia tehdessä on syytä ottaa huomioon, että matkat kodin ja työpaikan välillä lasketaan yksityisajoiksi. 

Arvonlisäveron kannalta ajoneuvon hankintaan, käyttöön ja myyntiin liittyy paljon rajoituksia. Näistä rajoituksista sekä autokulujen vähentämisestä löytyy lisätietoa Verohallinnon verkkosivuilta.

7. Entäs työvaatteiden vähennysoikeus?

Työvaatteiden vähennyskelpoisuus verotuksessa riippuu täysin siitä, millaista työtä teet. Pääsääntöisesti oikeus verovähennykseen syntyy, mikäli vaatteita ei voi käyttää muualla kuin töissä.

Vaikka joutuisit työssäsi edustamaan, et voi laittaa ostamaasi pikkutakkia tai jakkupukua toiminimesi kuluksi – ne ovat vaatteita, joita voisit hyvin käyttää arjessakin. Sen sijaan erilaisten suoja-asujen, haalareiden tai työturvallisuuskenkien osalta tilanne on tietysti toinen.

Toiminimen verovähennykset ovat kunnossa. Yrittäjä tutkii papereita..

8. Muita toiminimen verovähennyksiä

Edellä mainittujen lisäksi yrittäjälle voi kertyä vähennettävää muun muassa

Huomaathan, että vähennyksiin liittyvä lainsäädäntö sisältää paljon poikkeuksia. Mieltä askarruttavia kysymyksiä kannattaa siis pohtia yhdessä kirjanpitäjäsi kanssa!

Asiantuntijamme

Accountor Go varaa esittely

Accountor Go - kiinteähintainen kirjanpitopalvelu pienyrittäjälle alk. 99 € / kk.

Voimmeko olla avuksi? Jätä yhteydenottopyyntö, niin olemme sinuun pian yhteydessä!

 
 

Share